Venäjän presidentti Vladimir Putin lähti vajaa kaksikymmentä vuotta sitten nostamaan maansa kansainvälistä asemaa alhosta, johon se Neuvostoliiton romahdettua joutui. Puhe Münchenin turvallisuuskonferenssissa 2007 sisälsi viestin, että Venäjä haluaa ja aikoo olla taas muiden kunnioittama ja pelkäämä imperiumi.

Tällä linjalla Venäjä lähti myös toimimaan. Georgian sota 2008, Krimin valtaus ja sota Ukrainassa 2014 sekä samoihin aikoihin käynnistynyt voimakkaampi hybridivaikuttaminen länteen, olivat keinoja edistää tavoitetta.

Venäjän vahvuuksia ovat häikäilemättömyys voiman ja väkivallan käytössä, autoritaarisen päätöksenteon nopeus sekä sitä sotilaalliselta väliintulolta suojaava ydinpelote.

Niinpä Kreml käynnisti pienen piirin suunnitteleman sotilaallisen erikoisoperaation, jonka tavoitteena oli alistaa Ukraina muutamassa päivässä.

Mikäli suunnitelma olisi onnistunut, olisi Suomen ja muiden maiden ollut käytännössä mahdotonta enää ainakaan kokonaan ohittaa Venäjän muitakaan vaatimuksia.

NYT MELKEIN neljä ja puoli vuotta sekä satoja tuhansia kuolleita myöhemmin sota on edelleen käynnissä.

Ukraina on myös onnistunut paitsi torjumaan hyökkäyksen, myös tällä hetkellä horjuttamaan Venäjän sisäistä vakautta. Koska Venäjä ei pysty ratkaisemaan sille nöyryyttäväksi käyvää tilannetta Ukrainan taistelukentillä, se on tapahduttava muualla.

Venäjä on sodankäynnissään voinut aina nojata maansa kokoon ja valtaviin etäisyyksiin. Nyt ukrainalaiset ovat pitkän matkan drooneillaan kääntäneet edun uhaksi. Venäjä ei yksinkertaisesti voi kokonsa takia suojata kaikkia tärkeitä kohteitaan.

Seuraavaksi Ukraina aikoo kääntää puolelleen Kenraali Talven, joka on monesti puolustanut Äiti Venäjää ansiokkaasti. Venäjä on koko sodan ajan hyökännyt Ukrainan energian ja lämmön tuotantoa vastaan. Nyt Ukraina näyttää vastaavan samalla mitalla.

Ukraina on aloittanut iskut voimaloita vastaan, mutta varsinainen vaikutus on syntynyt jo tehdyistä iskuista öljyn ja kaasun tuotantoon ja jakeluun. Mikäli dieselin talvilaatua ei ole riittävästi tarjolla, koskettaa se pakkaskauden tullessa paitsi rekkoja ja pääratojen ulkopuolisia junia, myös monia sähkö- ja lämpövoimaloita.

Ukrainan iskujen lisääntyvän uuden häikäilemättömyyden taustalla on varmasti sekin, että sotaväsymys vaivaa maata, viime viikkojen sisäpoliittisen kriiseilyn lisäksi.

Ympäri Ukrainaa putoilevien Venäjän droonien ja ohjusten määrä vain lisääntyy ja pitkälti yhdysvaltalaisohjuksista riippuvainen Ukrainan ilmatorjunta on jo aiemminkin ollut kovilla.

KREML on tilanteessa, jossa sen olisi pystyttävä ottamaan aloite takaisin käsiinsä. Tästä ovat monet poliitikot, sotilasjohtajat ja tiedustelupalvelut lännessä varoittaneet kiihtyvään tahtiin.

Kyse tuskin on mistään suuresta sotilaallisesta operaatiosta, sillä sellaisen toteuttamiseen ei Venäjällä ole voimia ennen kuin sota Ukrainassa päättyy. Toisaalta Venäjällä ei ole poliittista eikä taloudellista voimaa, joten sotilaallinen voima, väkivalta ja sen uhka, lienevät vahvasti käytössä.

Itse arvioin, että jossain vaiheessa loppuvuoden aikana Venäjä eskaloi konfliktia demokraattisten maiden kanssa. Tavoitteena Venäjällä on ennen kaikkea murtaa lännen yhtenäisyys ja haitata Ukrainalle annettavaa tukea.

Eskalaation kannattaa olla mahdollisimman epäselvä ja moniselitteinen. Aikoinaan vuoden 2022 suurhyökkäys nostatti Euroopassa laajan vastalausemyrskyn, jonka varassa muun muassa Ukrainan tuki lähti käyntiin, pakotteet saatiin säädettyä ja suomalaiset yhdessä ruotsalaisten kanssa päättivät haluta Natoon.

Mitä ikinä nyt tapahtuukin, olennainen osa sitä on tarkoituksella luotu informaatiokaaos. Venäjä yrittää kaikin keinoin ja länsimaisten hyödyllisten idioottien tuella sekoittaa tilannekuvaa. Tavoite ei ole saada mahdollisimman monia uskomaan Venäjän selitystä, vaan saada mahdollisimman moni luopumaan ajatuksesta, että asiassa olisi jokin selkeä totuus.

Tässä sekoittamisessa käytetään hyväksi kansainvälisten lakien ja sopimusten tulkintoja sekä vertauksia lännen aiempiin toimiin. Ennen kaikkea vakuutetaan palavasti, että Venäjän toimet ovat moraalisia ja puolustuksellisia.

VENÄJÄN USEIN käyttämä metodi on niin sanottu false flag -hyökkäys. Meille tuttu sellainen on Mainilan laukaukset vuonna 1939, jotka Neuvostoliitto esitti todisteena Suomen hyökkäyksestä alueelleen.

Nyt kyseeseen voisi eri arvioiden mukaan tulla esimerkiksi kaapattujen ukrainalaislennokkien käyttö tai terrorihyökkäys Euroopassa asuvien venäläisten kimppuun.

Venäjä tulee häikäilemättömästi valehtelemaan tilanteesta. Samoin presidentti Donald Trump voi hyvinkin tehdä ja perustella päätöksiään näiden valheiden varassa. Sama koskee Venäjään myötämielisesti suhtautuvia laita- ja äärioikeiston ja -vasemmiston puolueita Euroopassa.

Valtiot eivät lähtökohtaisesti halua joutua sotaan ja sillä Venäjä tulee pelaamaan. Krimin valtauksen yhteydessä Putin oli valmis nostamaan ydinasejoukkojensa valmiutta. Ydinaseissa pelkkä valmiuden nosto on paitsi kova toimenpide, myös äärimmäisen vakava varoitus.

Kovalla kovaan vastaaminen on vaaleilla valittujen- ja myös vaaleissa potkut saavien – johtajien kannalta hyvin hankalaa.

LUULTAVIMMIN Venäjä yrittää ajaa demokraattisten maiden johtajat tilanteeseen, jossa he katsovat olevan viisasta alistua ainakin joillekin Venäjän vaatimuksille. Ainakin tuki Ukrainalle on silloin vaarassa.

Faktaa on myös, että jos hyökkäyksen kohteena oleva Nato-maa ei saa välittömästi kaikkien jäsenmaiden tukea, on puolustusliitto vähintään rampa sen jälkeen.

Tällä hetkellä demokraattinen Eurooppa pitää pintansa, tukien Ukrainaa ja eristäen Venäjää.

Kremlissä on ehkä jo päätetty, minkä itse luomansa tilanteen ratkaisuehdotuksella he tätä asetelmaa lähitulevaisuudessa rikkovat. Jos he tässä onnistuvat, on luvassa seuraava, jo varmasti pahempi Venäjän luoma ongelmatilanne ratkottavaksi.

Venäjä haluaa edelleenkin alistaa varsinkin rajanaapurinsa osaksi etupiiriään ja se on valmis käyttämään siihen kovia keinoja – varsinkin altavastaajana ollessaan.